vegetarian films
← Kaikki teokset
2018Elokuva

Pieniä suuria valheita

Mies villapaidassa talviyössä metsän edessä. Kohtaus elokuvasta Pieniä suuria valheita.

Tarina

Pieniä suuria valheita on kylmille pohjolan perukoille sijoittuva talvinen tragikomedia. Se kertoo isästä ja pojasta, Harrista ja Simosta, jotka muuttavat Harmaakedon pieneen kylätaajamaan, paikkaan jossa ei ole juuri muuta kuin kirkko, hautausmaa ja koulu sekä silmänkantamattomiin lunta. Ihmiset ovat kylmyydessä, kateudessa ja nurkkakuntaisuudessa marinoituja, enemmän tai vähemmän vinoon kasvaneita.

Harrilta on jäänyt entiselle paikkakunnalle vaimo ja papin virka, ja nyt olisi löydettävä elämälle uusi suunta. Pikkukylän kyräilevä ilmapiiri, ylpeys ja häpeä menneisyydestä ovat esteitä, jotka Harrin tielle alkavat kasaantua. Kun Simo joutuu samaan aikaan vaikeuksiin uudessa koulussaan, näyttää kaikki toivo olevan jo mennyttä. Vai onko niin, että vasta kun pohjakosketus on saatu, voi uuden rakentaminen todella alkaa?

Pieniä suuria valheita on yksinkertainen ja puhdas elokuva, jossa ollaan perimmäisten, ajattomien kysymysten äärellä. Se on koskettava elokuva lähimmäisenrakkaudesta ja luottamuksesta: isästä, joka etsii oikeutta ja uutta alkua pojalleen ja itselleen.

Tekijät

Ohjaus
Matti Kinnunen
Käsikirjoitus
Matti Kinnunen, Juha Koiranen
Kuvaus
Hans Barck
Leikkaus
Kauko Lindfors
Musiikki
Juha Koiranen
Tuottaja
Juha Kukkonen
Rooleissa
Mikko Nousiainen, Niila Nousiainen, Santtu Karvonen, Pihla Penttinen, Heikki Hoppania, Juha Kukkonen, Meri Nenonen, Robin Svartström, Seppo Halttunen, Minna Suuronen, Jose Viitala, Heikki Nousiainen
Palkinnot ja ehdokkuudet
  • Jussi 2019: ehdokkuus, paras naissivuosa (Pihla Penttinen)
  • South Film and Arts Academy Festival 2019: Best Director, Best Screenplay, Best Child Actor
  • Montgomery International Film Festival 2019: Outstanding Film
  • Mexico International Film Festival 2019: Official Finalist
  • Oaxaca Filmfestival 2019: Official Selection
Palkinnot ja festivaalit · Pieniä suuria valheita (2018)
  • Jussi 2019EhdokkuusParas naissivuosa
  • South Film and Arts Academy 2019Paras ohjaus
  • South Film and Arts Academy 2019Paras käsikirjoitus
  • South Film and Arts Academy 2019Paras lapsinäyttelijä
  • Montgomery IFF 2019Outstanding Film
  • Mexico IFF 2019Official Finalist
  • Oaxaca FilmFest 2019Official Selection