Nuoren Wertherin jäljillä
2013

TARINA

Jarmo Lampelan koskettavassa draamaelokuvassa Juha Kukkosen esittämä isä yrittää selvittää, millainen hänen poikansa oli. Nuoren Wertherin jäljillä kertoo isästä ja pojasta, jotka eivät tunteneet toisiaan, mutta olisivat halunneet tuntea.

Kuvanveistäjä Viitanen ei ole nähnyt poikaansa Eeroa 15 vuoteen. Pojan olemassaolo konkretisoituu hänelle vasta, kun hän saa kirjeitse tiedon Eeron kuolemasta. Viitasta alkaa kiinnostaa, millainen Eero oli, ja hän päättää tavata entisen vaimonsa. Tapaamisesta alkaa salapoliisityö: Viitanen tapaa Eeron tunteneita ihmisiä ja yrittää muodostaa kuvan siitä, millaiseksi poika oli kasvanut. Yllätyksekseen hän saa tietää, että Eero oli muuttanut Suomenlinnaan, Viitasen kotisaarelle, aikomuksenaan tulla tapaamaan isäänsä.

Surullisesta lähtötilanteestaan huolimatta elokuva on lämminhenkinen ja koskettava rakkaustarina sekä kertomus isästä, joka vapautuu vuosia mieltä painaneesta hylkäämisen taakasta. Elokuva perustuu vapaasti Ulrich Plenzdorfin näytelmään Die neuen Leiden des jungen W.

TEKIJÄT

Ohjaus: Jarmo Lampela
Tuottajat: Jarmo Lampela, Ilkka Mertsola
Pääosassa: Juha Kukkonen
Kuvaus: Aarne Tapola
Leikkaus: Kauko Lindfors
Äänisuunnittelu: Patrick Boullenger
Lavastus: Tomi Lauri
Perustuu: Ulrich Plenzdorf: Die neuen Leiden des jungen W.

Teossivu: https://vegetarianfilms.fi/teokset/nuoren-wertherin-jaljilla/
Traileri: https://vegetarianfilms.fi/video/werther_traileri.mp4
Kuvat: Vegetarian Films
info@vegetarianfilms.fi
